www.marttiwallasvaara.fi
KIITOS Tulosta Sähköposti

 







Olen saanut viettää neljä kiinnostavaa vuotta luottamushenkilön tehtävää oppien. Kaupunkilaisten asioiden hoitaminen on tärkeää työtä. On ollut innostavaa huomata, että päättäjinä toimii vastuullisia ja asiaan antaumuksella suhtautuvia ihmisiä. Lehtien mielipidepalstoja lukemallahan ei aina päädy samaan vaikutelmaan.

Luottamustehtävät jatkuvat osaltani tarkastuslautakunnan puheenjohtajana kesään 2013 saakka mutta valtuustotyöstä joudun luopumaan.

Kahdesta pienestä lapsesta ja kahdesta yrityksestä huolehtiminen ei jätä riiittävästi aikaa asioihin paneutumiseen eli luottamustehtävän kunnolliseen hoitamiseen. Jos ei voi syventyä käsiteltäviin asioihin, muuttuu kumileimasimeksi. Sellainen ei houkuta eikä myöskään palvelisi äänestäjiäni.

Kaikki tuntemani vihreät valtuutetut ja varavaltuutetut jotka nyt asettuvat ehdolle, ovat huippupäteviä, ja toivon heille menestystä vaaleissa. Kannattaa tutustua koko hienoon ehdokaslistaan  josta on helppo löytää monia hyviä ehdokkaita.

Lisää miehiä! Vihreiden valtuustoryhmään kaivataan lisää varttuneita ja elämänkokemusta omaavia miehiä. Hyviä esimerkkejä ovat ystäväni: laajakatseinen, suvaitsevainen ja aikaansaapa kirkonmies Kari Kanala sekä sivistynyt kulttuurimies Hoss Siivonen. Monista hyvistä nuoremman polven miesehdokkaista haluaisin nostaa esiin osaavan ja terävän Samuli Lintulan.

kiittäen ja vaalimenestystä toivottaen, Martti
 

sl1.png